– Olisi ihanaa laittaa kotiruokaa ja syödä ajallaan joka päivä, mutta miten se onnistuu arkisessa kiireessä?

Tätä moni kysyi minulta, kun olin Lapsi elää rutiineista -kirjassa kannustanut pitämään kiinni säännöllisistä ruoka-ajoista ja suosimaan kotiruokaa ja perheaterioita. Se tuntuu kieltämättä aika hankalalta. Arkisin töistä tullaan kotiin siinä juuri päivällisajan kynnyksellä, pinna kireänä nälästä ja lapsilla syli-ikävästä. Aikaa ei ole hukattavaksi eikä lieden ääressä seisoskeltavaksi!

Eineksiin turvautuminen on ymmärrettävää, teen sen joskus itsekin, mutta kotiruokaakin voi syödä vaikka joka päivä. Se on aina teollisia eineksiä maukkaampaa ja terveellisempää. Ja aivan varmasti myös edullisempaa.

Perhekeittiössä kannattaa luottaa suunnitteluun, säännölliseen kaupparytmiin, täysiin kaappeihin ja suuriin kattiloihin. Ne ovat arkisen ruoanlaiton sujumisen taikasanoja. Kannattaa myös valita yksinkertaisia ja edullisia raaka-aineita - se on järkevää myös näin taloudellisesti tiukkana aikana. 

Arkipäivien kiire selätetään kokkaamalla vapaapäivänä uunintäydeltä ja isoilla kattiloilla. Kun ruokaa tehdään kerralla enemmän, isoista annoksista riittää lämmitettävää moneksi päiväksi. Ruokaa kannattaa tehdään suunnitelmallisesti, hyödyntää tähteet tehokkaasti eikä turhaan arkailla puolivalmisteiden käyttöä.

Sitä paitsi, kun arkena yleensä syödään tavallista perusruokaa, on sitäkin ihanampaa nautiskella silloin tällöin herkuista tai hakea valmisruokaa, pizzaa tai kiinalaista. Puhumattakaan siitä, että pääsee silloin tällöin ravintolaan - valmiiseen pöytään ja passattavaksi!

Olen koonnut vinkkini, niksini ja ruoka- ja leivontaohjeeni yksiin kansiin. Kiireisen arjen kotiruokakirja ilmestyy Gummeruksen julkaisemana ensi syksynä.

Jätä tähän kysymyksiä, palautetta tai ajatuksiasi kirjan tiimoilta Sakarinmäessä pidettävää koulutusta varten! Kommentoi ihmeessä myös aiempia kirjoituksia :) Samanlaisen tilan olen varannut jo syyskuussa muiden tilaisuuksien tiimoilta, joten voit jättää kysymykset myös sinne.

Kommentoida voi nimettömänä. Sähköpostitsekaan tulleita kysymyksiä ei tilaisuudessa henkilöidä. Poistan kommentit blogista sitä mukaa kuin niitä tulee, joten ne eivät jää toisten luettavaksi.

Tavataan toukokuussa!

Kasvatusfilosofi, Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen johtaja ja professori Veli-Matti Värri sanoo tämän päivän Kotimaa-lehden haastattelussa toivovansa, että lapset saisivat leikkiä vapaasti mahdollisimman pitkään. - Kuvittelemme kaikkialle tunkeutuvassa tehokkuusajattelussamme, että lapset tarvitsevat varhain kulttuuripääomaa ja tiedollista osaamista pärjätäkseen elämässä, Värri sanoo. Hän korostaa, että lapselle riittää ihan tavallinen rauhallinen yhdessäolo kotipiirissä.

Kasvatuksen asiantuntijat Värrin tavoin puhuvat tavallisen arjen arvosta ja lapsen kasvurauhan turvaamisesta, koko ajan. Ja me kuuntelemme ja nyökkäilemme: "Kyllä se näin on." Kotoisissa juhlapuheissa me vanhemmat väitämme arvostavamme juuri samoja asioita, joista Värrikin puhuu, mutta tosielämässä me aloitamme lastemme harrastuttamisen ja kaikenlaisen kodin ulkopuolella tapahtuvan toiminnallisuuden aina vain varhemmin.

Rauhallinen yhdessäolo kotipiirissä on nykyihmiselle todellisuudessa pelottavan sitovalta, tylsältä ja ahdasmieliseltä kuulostava ajatus. Suorastaan rajoittava. Väitän, että juuri siksi ajatus sitoutumisesta esimerkiksi kotona, yhdessä ja tiettyyn aikaan syötäviin perheaterioihin herättää vastarintaa. Kaikenlaisiin rutiineihin ryhtyminen kuulostaa juuri siksi niin kurjalta: ahdistaa! Pitäisi ihan oikeasti taata kasvurauhaa, pysyä KOTONA lasten kanssa, antaa aikaa ja tilaa tavalliselle, sen kummemmin virikkeellistetylle leikille: tylsää!

Niin, meidän vanhempien mielestä.

Olisi uskallettava tarkastella oman perheen päiviä, viikkoja ja kuukausia, sitä tavallista arkea rehellisesti - löytyykö sieltä tilaa, aikaa ja voimia lapsen hitaalle kasvulle, pitkälle leikille ja perheen yhteisyydelle?

Kuva: Jalmari Matilainen

- Ei meillä tuijoteta kelloa ja vahdita sekkarin kanssa päiväohjelman pitävyyttä. En edes omista rannekelloa. Silti meillä on tosi säännöllinen rytmi, ruoka-ajat ja nukkumaanmenoajat, ne tulee ihan selkärangasta, eräs äiti kertoi. Hän mainitsi ihmetelleensä, miksi esimerkiksi ruoka-aikoja niin usein pidetään vaikeina ja rajoittavina. Heidän perheessään jää tilaa harrastamiselle ja kaikenlaiselle mukavalle tekemiselle tiukoista ruoka-ajoista huolimatta. - Tai ehkä juuri niiden ansiosta, äiti totesi.

Juuri näinhän se on. Kun säännöllinen elämäntapa on itsestäänselvä osa elämää, ei sitä tarvitse kellon kanssa vahtia. Kuten samainen äiti totesi, aamulla vain huomaa ajavansa työpaikan parkkipaikalle tismalleen samaan aikaan. Aamurutiinit sujuvat kuin itsestään: aamupesu, puurokattila hellalle, kahvikeitin porisemaan, pöydän kattaminen...ilman sen suurempaa hässäkkää.

Jos on elänyt pitkään epäsäännöllisesti, on tietysti selvää, ettei kellonaikoihin sidottu rytmi kovin helposti tai nopeasti selkärankaan painu. Kelloa joutuu ehkä hiukan vahtimaan, jotta huomaa laittaa perunakattilan ajoissa kiehumaan tai lähteä kylästä ajoissa kotiin.

Juuri siksi, että uuden elämäntavan oppimiseen menee aikaa, on lapsella minusta oikeus oppia säännöllisyyteen jo pienenä.

Lämmin kiitos erityisesti teille maanantaina tapaamilleni äideille - ilta oli kaikin puolin antoisa.

Suora palaute kirjan lukeneilta on erittäin arvokasta. Oli ilo kuulla, että kirjan jopa yksityiskohtaiset vinkit ja neuvot, kuten kaksivuotiaan päiväohjelman esimerkkirunko, ovat palvelleet teitä. Päädyin hyvinkin yksityiskohtaisiin ohjeisiin, sillä kokemukseni mukaan monet vanhemmat kaipaavat nimenomaan konkreettisia vinkkejä.

Samoin myönteinen palautteenne kirjan koosta ja helppolukuisuudesta olivat mukavaa kuultavaa. Tavoitteeni oli kirjoittaa mahdollisimman nopeasti luettavissa oleva kirja, jota jaksaa kannatella lukiessaan vaikka illalla sängyssä ennen nukahtamista. Tärkeää oli mielestäni myös se, että kirjan voi todellakin lukea vaikka yhdeltä istumalta. Kirja on kokonaisuus, sillä säännöllinen päiväohjelma, hyvät rutiinit, ruoka-ajat ja nukkumaanmenoajat liittyvät toisiinsa - yhdessä ne parhaimmillaan saavat aikaan myönteisen kierteen. Siksi pieni kirja, vaikka asia on iso!

Kiitos myös kaikille Turun ja Helsingin kirjamessuilla tapaamilleni lukijoille!  

Kuva: Jalmari Matilainen