Ja kiitos sinulle, joka avasit palautekeskustelun! Vastaan siihen tässä, mutta poistin kommenttisi, koska sitä toivoit.

Niin, imetys lienee kiistatta vauvalle paras vaihtoehto. Niitä äitejä, jotka eivät erilaisista syistä johtuen pysty imettämään, on kuitenkin  paljon. Heidän vauvansa voivat kasvaa hyvinvoiviksi ja kaikin puolin tyytyväisiksi ja onnellisiksi ihmisiksi myös ilman rintaa ja imettämisläheisyyttä. Se täytyy muistaa. Runsas rintamaito ei tee hyvää äitiä. Pulloäiti on ihan yhtä hyvä.

Suuri osa äideistä haluaisi imettää. Koska imettämisen soisi onnistuvan nykyistä useammin, on totta kai panostettava siihen, että imetys lähtee hyvin käyntiin. Vauvantahtinen imetys on ollut selviö itsellenikin ensimmäisten viikkojen aikana. Kun imetys on lähtenyt sujumaan, olen sitten hyvin johdonmukaisesti ja tietoisesti pyrkinyt kohti säännöllistä imetysrytmiä. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että säännöllinen imetys tasaa myös rintojen maidontuotantoa - maitoa on vauvan syödessä tarjolla jotakuinkin oikea määrä. Ja kun vauva syö kerralla riittävästi, ruokarytmi säännöllistyy, niin, aika automaattisesti, jos vain muistaa, ettei tarjoa rintaa vauvalle jokaiseen vaivaan. Vauva ei aina tarvitse juuri rintaa, vaikka siihen tarjottaessa tyyntyisikin. 

Minusta on tärkeä erottaa toisistaan ruokailu ja läheisyys. Toki vauva imettäessä tankkaa myös läheisyyttä, mutta vauva ei tarvitse rintaa ollakseen onnellinen. Sen tietää - toivottavasti myös muistaa eikä turhaan itseään syyllistä ja syytä! - jokainen äiti, joka ei pysty imettämään. Vauva tarvitsee rintaa, jotta saa maitoa. Ja sen lisäksi vauva tarvitsee joka tapauksessa, tuli ruoka sitten rinnasta tai pullosta, äidin ja isän syliä ja läheisyyttä. Sitä ei koskaan voi olla liikaa.

Arvo Ylpön aikana suositeltu neljän tunnin tiukka ja tarkka syöttämisväli ei sovi tähän aikaan, mutta kehotan miettimään siinä piilevää ajatusta säännöllisyyden eduista.

Vai mitä mieltä olette?

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

19.9.

Kiitos erittäin tärkeistä tarkennuksista molemmille kommentoijille liittyen täysimetyskäsitteeseen. On tärkeää puhua asioista oikein, kiitos siis tarkkaavaisuudesta!

2010423.jpg

Kuva: Jalmari Matilainen