Kuva: Jalmari Matilainen

- Ei meillä tuijoteta kelloa ja vahdita sekkarin kanssa päiväohjelman pitävyyttä. En edes omista rannekelloa. Silti meillä on tosi säännöllinen rytmi, ruoka-ajat ja nukkumaanmenoajat, ne tulee ihan selkärangasta, eräs äiti kertoi. Hän mainitsi ihmetelleensä, miksi esimerkiksi ruoka-aikoja niin usein pidetään vaikeina ja rajoittavina. Heidän perheessään jää tilaa harrastamiselle ja kaikenlaiselle mukavalle tekemiselle tiukoista ruoka-ajoista huolimatta. - Tai ehkä juuri niiden ansiosta, äiti totesi.

Juuri näinhän se on. Kun säännöllinen elämäntapa on itsestäänselvä osa elämää, ei sitä tarvitse kellon kanssa vahtia. Kuten samainen äiti totesi, aamulla vain huomaa ajavansa työpaikan parkkipaikalle tismalleen samaan aikaan. Aamurutiinit sujuvat kuin itsestään: aamupesu, puurokattila hellalle, kahvikeitin porisemaan, pöydän kattaminen...ilman sen suurempaa hässäkkää.

Jos on elänyt pitkään epäsäännöllisesti, on tietysti selvää, ettei kellonaikoihin sidottu rytmi kovin helposti tai nopeasti selkärankaan painu. Kelloa joutuu ehkä hiukan vahtimaan, jotta huomaa laittaa perunakattilan ajoissa kiehumaan tai lähteä kylästä ajoissa kotiin.

Juuri siksi, että uuden elämäntavan oppimiseen menee aikaa, on lapsella minusta oikeus oppia säännöllisyyteen jo pienenä.