Lillian76 viittasi oivallisen osuvasti vanhemmuuden ansiomerkkeihin. Itseäni on useinkin harmittanut vanhempien tapa puhua lapsistaan ja elämästään joskus kuin jatkuvana kärsimyksen kruunun kirkastamisena - varsinkin niille, joilla lapsia ei vielä ole. Ensimmäistä lastaan odottavaa pelotellaan synnytyksellä, ja jo seuraavassa sivulauseessa kuulee yleensä sen seuraavan: Odotas vaan, kun vauva alkaa valvottamaan! Kyllä se teidänkin elämä muuttuu! Kohta se sinäkin vaellat aamutakissa iltaan asti etkä ehdi tukkaasi laittamaan, hyvä kun nimesi muistat väsymykseltä...Ja jostain syystä vanhempien keskusteluissa käydään usein loputonta kilpalaulantaa siitä, kuka eniten valvoo, kärsii ja uhrautuu.

Lapsi on vain hetken pieni. Ja tarvitsee vanhempaa koko ajan, isoksi asti ja vielä senkin jälkeen. Minusta lapsista tulisi voida nauttia, joka hetki, koko sydämestään. Siihen tarvitaan voimia ja jaksamista. Jos pikkulapsiaika menee sumussa tai jos arki tuntuu yhdeltä kaaokselta, lapsiperheeksi rupeaminen voi alkaa tuntua huonolta valinnalta - ja se on surullista. Ja jos oikeasti ajattelee, että elämä lasten kanssa on vain kurjuutta ja uhrautumista, kannattaa katsoa peiliin.

Rutiinit ja säännöllinen elämänrytmi antavat lapselle turvaa ja selvät perusrajat. Kylkiäisinä ne rauhoittavat arkea: vanhempi jaksaa varmasti paremmin kaikkea sitä ihanaa ja joskus uuvuttavaakin hässäkkää ja hulinaa, jota elämä lasten kanssa on, jos saa itsekin nukkua riittävästi tai perheen ruoka-aikojen myötä syödä tarpeeksi. Selvä rytmi rauhoittaa lapsen ja aikuisen. Jää tilaa hiljaisuudellekin.

Kun arjessa on selvät sävelet, jää enemmän voimia, tilaa ja aikaa olla lasten kanssa: leikkiä, sylitellä, retkeillä, satuilla, kutitella, nauraa, leipoa, kokata, siivota leikkimökkiä, istuttaa kukkasipuleita, halia ja suukotella - mitä milloinkin, mutta juuri sitä, mikä lapsen kanssa elämisestä ja kasvamisesta tekee niin ainutlaatuisen ihanaa. Lapsi on vain hetken pieni.

Moni jaksaa valvoa, kestää kaaosta, epäsäännöllisyyttä ja härdelliä toista paremmin. Tai on sellaisessa elämän- ja työtilanteessa, että lepäämiseen, irrottautumiseen ja univelan purkamiseen on silloin tällöin aikaa.

Aika moni kipuilee väsymisensä kanssa jatkuvasti, joskus ihan yksin. Silloin rutiinit ja selvä päiväohjelma ja rytmi voivat auttaa. Niiden avulla pientenkin lasten vanhempi voi elää onnellista nyt-elämää. Sittenkunlapsetovatisoja-elämä on epäreilua lasta kohtaan, mutta myös kuluttavaa aikuiselle itselleen.

Elämä muuttuu lasten myötä, aivan varmasti. Raamit on vaihdettava, sillä niiden on oltava lapsen kokoiset. Valintoja on tehtävä aivan toisista lähtökohdista kuin ennen lapsia. Vanhemman ei tarvitsekaan pystyä kaikkeen siihen, mihin haluaisi. Yleensä vanhempi ei ihan kaikkea haluakaan tehdä, sillä lapset ovat iso ilo ihan sellaisenaan.

Lapsiperheen elämä on lapsiperheen elämää - ihanaa, rasittavaa, joskus kamalaa, onnellista, iloista ja hankalaa, mutta joka päivä myös ainutkertaista. Lapsi kun on vain hetken pieni.

Kuva: Jalmari Matilainen